![]() Elli Espyn raunioilla 2008 |
TERVETULOA FYSIOTERAPIAN JA ELÄINFYSIOTERAPIAN MAAILMAAN!
Hei, olen Anna Palviainen - yrittäjä, fysioterapeutti, eläinfysioterapeutti ja tuleva ratsastusterapeutti. Eläinrakkaana ihmisenä olen tietenkin näiden nelijalkaisten ympäröimänä eli tontilta löytyy 2 Irlannin Cob-rotuista tammaa, Jane ja Pimpula, joista koulutetaan terapiahevosia, sekä sohvan valtaajabullmastiffit Elli ja Aaro, ja lisäksi tallin hiirikannan alhaalla pitävät kissaveljekset Reetu ja Ressu.
Valmistuin fysioterapeutiksi (AMK) vuonna 2003 Laurean Ammattikorkeakoulun englanninkieliseltä linjalta ja oman toiminimen perustin vuonna 2007. Olen erikoistunut myös eläinfysioterapiaan, minkä erikoistumisopinnot kävin Satakunnan Ammattikorkeakoulussa (SAMK) valmistuen alkuvuodesta 2011 ja parasta aikaa erikoistun ratsastusterapiaan Ypäjän hevosopistolla, mistä valmistun alkuvuodesta 2013.
Toistaiseksi työni pääpaino on ihmispuolen fysioterapiassa, teen alihankkijana töitä Ristiinan Fysikaalisessa Hoitolaitoksessa 2-3 päivää viikossa, tiistaisin pidän vastaanottoa omalla kylällä Harjumaassa ja yhtenä päivänä olen Mikkelissä neurologisen fysioterapian parissa.
Eläimiä hoidan pääsääntöisesti koti- ja tallikäynteinä iltaisin, sekä keskiviikkoisin olen tavoitettavissa eläinlääkäriasema Kurjen tiloissa (ajanvaraus etukäteen suoraan numerosta 045 6764420).
Tmi FysiAnna
Anna Palviainen
Harjujärventie 26
51420 Harjumaa
sähköposti anna.palviainen @ gmail.com (poista välit laittaessasi viestiä)
Y-tunnus 2105567-6
Tarkemmat yhteystiedot
